tiistai 29. maaliskuuta 2016

TUHANNEN HANHEN PIDOT



Meitä täällä Porin seudulla on ilahduttanut hanhien varhainen kevätmuutto.
Ne tuntuvat palaavan vuosi vuodelta aiemmin pelloillemme laiduntamaan.
Parhaimmille kokoontumislaitumille kerääntyy satoja, jopa tuhansia
kaakattajia syömään itsensä hyvään pesimäkuntoon. Koimme tänään puolelta
päivin Pirjon kanssa henkilökohtaisen ennätyksemme, kun emäntäni kiikaroi
tuhatta sataa kolmeatoista metsähanhea Ulvilan Vainiolassa. Joutsenia lensi
ja lepäili samassa paikassa "vain" 256 yksilöä. Oli siinä pelkän kuulonkin
varassa lintuja tarkkailevalle ornitomaanille elämystä kerrakseen. Ei
hullumpi avaus keväälle.





Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

POLTETUN TEMPPELIN RAUNIOILLA


Ylivieskan kirkon polttaja saatiin kiinni lähes verekseltään. Vielä ei ole
tihkunut tietoja hänen motiiveistaan. Ne liittyivät mahdollisesti
lankalauantain pakanalliseen traditioon: pahat henget liikkeellä, kun
Kristus makaa haudassaan. Kenties polttaja tahtoi sytyttää komeaakin
komeamman pääsiäiskokon noitien ja muiden ilkeiden mielikuvitusolentojen
hengessä.

Suru ja järkytys rakkaan rakennuksen raunioilla voi vaihtua vihaksi teon
tekijää kohtaan. Tunnustan tuntevani jotain sen tapaista itsekin. Sen sijaan
Jumala, joka ei asu käsin tehdyissä temppeleissä, rakastaa häntä. Kuten
tanskalainen, natsien murhaama pappi Kaj Munk sanoi, Jumala ei vihaa edes
Adolf Hitleriä. Tätä on mahdotonta ihmisjärjellä käsittää mutta näin se on.

Lentiiran rajaseutukirkon polttajaksi paljastui aikanaan sikäläisen papin
poika. Poika oli koko elämänsä kärsinyt vakavista mielenterveyden
ongelmista. Hänen sielunsa oli kuin ne hiiltyneet laudat, joiden kappaleita
isä pastori pyöritteli käsissään kirkon muistohartaudessa. Pappi sanoi monen
ihmisen elämän olevan juuri kuin nuo mustiksi hiiliksi sammuneet kekäleet.
Monen on täällä hirveän paha olla.

Ylivieskaan rakennetaan varmasti uusi kirkko. Lentiiraan ei taidettu
rakentaa. Pääsiäisen sanoma velvoittaa kristittyä olemaan apuna
rakennettaessa uutta Pyhän Hengen temppeliä pahantekijän sielun raunioille.
Rakentaja on silloin ylösnoussut itse. Hänen hirttensä, tiiltensä,
naulojensa ja lautojensa nimi on rakkaus. Sillä Hän voi eheyttää sinutkin.


Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

perjantai 25. maaliskuuta 2016

OLISINPA PANU RAJALA


Minun sopii lukea Panu Rajalan päiväkirjateosta Nuoruuden neljäs näytös
juuri pitkäperjantaina. Ainahan olen miestä kadehtinut ja hänen elämäänsä
halunnut, mutta tätä kirjaa lukiessa luikertelee kateuden kyy sisään
paita-aukosta erityisen myrkyllisenä. Silmän, korvan, suun ja ehkä sen yhden
parannusta tekemättömän elimen nautinnot ovat herralla suuria. Terveys ei
tee tenää. Rajala kertoo lääkärin ratki riemuinneen seitsenkymppisen
koetuloksista: senkkakin maailmanennätystasoa. Ilmankos mies pystyy
osallistumaan kiintoisiin kulttuuri- ym. tapahtumiin miltei päivittäin. Ja
kun ei viitsi niihin mennä, nauttii Hämeenkyrön luonnon lempeästä hyväilystä
omistamansa Villa Viehätyksen maisemissa.

Ottaa aivoon tuo tuollainen. Väkisin tulee verratuksi omaa arkea Rajalan
iloihin. Ei se monen oikeasti kärsivän elämään verrattuna lohdutonta
kärvistelyä anna, mutta taso jää selvästi vaatimattomammaksi. En ole millään
alalla niin hyvä enkä menestynyt, että pääsisin liikkumaan Rajalan
piireissä. Tavoitteet olivat parikymppisellä Hanskilla kyllä kovat. Myönnän
reilusti hamunneeni nimeä ja mainetta. Moni sitä minulle ennustikin, mutta
nyt on liian myöhäistä. Taidan kuulua sarjaan "Takana loistava tulevaisuus."

Nuoruuden neljäs näytös kuuluu päiväkirjakirjallisuuden valioihin. Vaikka
Rajala väittää heti alussa kirjoitelleensa blogimuotoista diaaria lähinnä
aamuverryttelyksi, on tulos jhävyttömän sujuvaa, tarkkanäköistä ja
kielellisestikin rikasta kerrontaa. Muita syitä lukea kirja ovat tekijän
tapaamat kiinnostavat henkilöt sekä tiivistetyin vedoin hahmottamat
näkemykset päivän tapauksista. Mitä Rajala ajattelee kansallismielisen
oikeistoradikalismin noususta, Venäjän voimapolitiikasta, viime
eduskuntavaalien tuloksesta ym., on kyllä lukemisen arvoista huomiointia.

Helmasynteihini kuuluu rehvastelua hipova itsekorostus. Rajalan ei tarvitse
tähän syyllistyä. Jos elää riittävän mielenkiintoisen elämän ja saa
tunnustusta työlleen, on tehostus tarpeetonta.

Mitä vikaa tässä tekstissä mielestäsi on? Oikein, olen kanssasi ja upean
Desiderata-sanoman kanssa samaa mieltä, että: - jos vertaat itseäsi toisiin,
älä katkeroidu äläkä tule turhamaiseksi, sillä maailma on täynnä suurempia
ja pienempiä persoonia kuin sinä. Tämän päivän sankari jyräytti jyrkemmin:
joka elämäänsä rakastaa, on kadottava sen, mutta joka vihaa elämäänsä on
voittava sen. Minä vihaan elämääni vain harvoin. Monella teistä on aihetta
vihata omaanne. Jos niin on, älkää ollenkaan lukeko Nuoruuden neljättä
näytöstä. Vaikeuksien kautta tyyntymykseen johtaneiden elonpolkujen
kuvaukset ovat myrkytöntä lääkettä kärsivälle. Taidanpa lakata kadehtimasta
itsekin, sillä raikkaassa kevättalven maisemassa rummuttaa elämän
tarkoitusta sekä käpy- että pikkutikka.


Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

torstai 24. maaliskuuta 2016

MILJARDÖÖRIEN PROSENTTI


Kerrankin hyvä uutinen New Yorkista: neljä kymmentä upporikkaiden sukujen
jäsentä pyysi nostamaan veroastettaan yhdellä prosenttiyksiköllä. Kuulostaa
vähäiseltä ja sitä se toki joidenkin Disneyjen ja Rockefellerien taloudessa
onkin. Ei prosentti horjuta, eipä edes heilauta miljardituloilla ylimakeaa
elämää viettävien arkea, mutta se on valtava läjä rahaa. Oikeaa on eleessä
kaksi asiaa:prosentti suunnataan köyhäinhoitoon eikä se ole lahjoitus.
Sallimalla korottaa verojaan ökyrikkaat myöntävät, että yhteiskunta hoitaa
sosiaali- ja terveystointa paremmin kuin vapaaehtoiset lahjoittajat. He
noudattavat Ruotsin ex-sosiaaliministerin, sokean Bengt Lindkvistin oppeja.
Lindkvist kieltäytyi maan sokeainjärjestön puheenjohtajana vastaanottamasta
Kaarle Kustaan ja Silvian sille tarjoamaa häälahjaa. - Yhteiskunnan kuuluu
huolehtia vammaisistaan, sanoi Lindkvist - emme tarvitse armopaloja.

Äiti Teresan ohjetta nuo newyorkilaiset taas eivät noudata. Äiti Teresa
kehotti antamaan niin, että se omassa kukkarossa tuntuu. Prosentti ei vielä
tunnu, mutta sen kolmas hyvä puoli on houkutusvaikutus. Jospa tuhannet, jopa
miljoonat rikkaat ottaisivat esimerkkiä noista 40:stä, kun ei aivan
mahdottomia vaadita. Kristus meni tosin Äiti Teresaakin pidemmälle.
Tavatessaan rikkaan nuorukaisen Hän sanoi: Mene ja myy kaikki mitä sinulla
on, jaa köyhille ja seuraa minua. Meillä toimitaan miltei päin vastoin.
Valtiovalta ottaa pienituloisilta kantaakseen säkillä rahaa niille, joilla
sitä jo osinkoina, jättiomaisuuksina ja liikevoittoina ennestään on.

Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

torstai 17. maaliskuuta 2016

OLI KIVA PÄIVÄ EILEN



Kuuluvat kirjoittelevan blogeihinsa arjen pienistä ja isoista tapauksista
elämässään. Minulla ei sitä tapaa ole ollut. Tehköön eilinen poikkeuksen
säännöstä. Kohdalleni osui näet kolme sydäntä sykäyttänyttä, ehkä monen
mielestä pientä mutta itselleni merkityksellistä asiaa.

Pääsiäisnäytelmän harjoitusten aikana soitti eläkerovasti Tapio Seppälä. Hän
kertoi, että on minun vuoroni kirjoittaa kolumni porilaisen Uusi aika-lehden
palstalle nimeltä Samassa paatissa. Kyse on sen 110-vuotisjuhlanumerosta.

Tekstiä Eetu Salinin ja Väinö Tannerin perustaman lehden juhlanumeroon -
mikä kunnia! Eikä Seppälä ainakaan heikentänyt itsetuntoani kehuessaan minua
valtavan hyväksi kynämieheksi. Kirjoittamiseni on kyllä turhan usein
melkoista vääntöä ja kamppailua tekstiksi suostumattomia sanoja vastaan.
Koen itseni mieluummin lahjattomaksi kuin lahjakkaaksi ihmiseksi.

Kun Samassa paatissa oli soudeltu, mentiin linturetkelle. Ei siinä
harvinaisen varhaista merihanhimuuttoa kummempaa, mutta kahvilareissulla
kävi kivat. Karjarannan Shellillä on joelle päin antava terassi. Saapastelin
sinne tarkoituksenani vetää kahvisavut. Vaan taskustapa löytyikin tyhjä
röökiaski. Täysi oli unohtunut auton hanskalokeroon. Auto seisoi parkissa
niin lähellä, että olisin hyvin voinut noutaa savukkeet sieltä. Kun yhden
terassipöydän ääressä istui kaksi vilkkaasti keskustelevaa, ilmeisen fiksun
oloista nuorta naista, astelinkin heidän luokseen. Kysyin, antaisivatko he
minulle pikavipin: tupakka heti ja neljän minuutin kuluttua takaisin. - Saat
kyllä tupakan, muttei sinun tarvitse maksaa sitä takaisin, sanoi toinen.
Toinen kysyi, onko mulla tulta. Sitä oli ja tapauksen jälkeen myös hyvä
mieli. Ujona poikana en tosin alkanut hieroa lähempää tuttavuutta.

Lähempää tuttavuutta olen sen sijaan hieronut jo aiemmin nuorimman ystäväni
Unton kanssa. Unto on Suvi ja Visa Vehmasen kaksivuotias. Suvi kysyi pojalta
tavatessamme illansuussa, onko kiva nähdä Hannes. - Joo, kuului pieni ääni
rattaista. Suvi kertoi Unton olleen innoissaan, kun äiti oli puhunut
minusta ennen lähtöä kirjoittajien lukiaiset-tapahtumaan. Muistiko
pikkumies, miten kivaa hänellä oli 60-vuotispäivilläni viime kesänä
Yyterissä?



Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

tiistai 15. maaliskuuta 2016

PIKKUTIKKA



Tiesitkö, että tikkalajit pystyy erottamaan toisistaan rummutuksen
perusteella. Ylivoimaisesti runsaslukuisimman tikkamme, käpytikan rummutus
on lyhyt, nopea napaus, kun taas pikkutikan "säkeet" kestävät kolme sekuntia
per nokka. Pihaamme täällä Pihlavan Halssissa on ilmaantunut tuo
pitkäsäkeinen "rumpali." Pyörinyt se tai sen lajikumppani on näillä
seuduilla monena vuonna, mutta vasta tänä keväänä kuuluu soidinmusiikkia.
Tosi kiva ja melko vähälukuinenkin kaveri on kyseessä. Pitääpä kuunnella
tarkoin korvin tikan muuta ääntelyä. Se kuulostaa hyvin samantapaiselta kuin
käenpiian vääkytys. Käenpiikakin on tikka, vaikkei se rummuta.




Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

torstai 10. maaliskuuta 2016

JYVÄSKYLÄÄN


Kevään ainoat kirjamessut pidetään Jyväskylässä la 12. - su 13. maaliskuuta
eli ne alkavat ylihuomenna. Löydätte minut Reuna-kustantamon osastolta.
Päivystän siellä koko messujen ajan itseäni kehuen ja varsinkin pian
ilmestyvää Montenegro-kirjaa kehuen. Montenegron markkinoimiseksi laadin
tietovisan. Siitä tuli tälllainen:
BALKAN TUTUKSI
Tietovisa

Kaikkien osallistujien kesken arvotaan Reuna-kustantamon kustantama kirja:
Meren ja vuorten Montenegro. Eniten oikeita vastauksia antanut saa em.
teoksen lisäksi valintansa mukaan jonkin Hannes Tiiran kirjoittamista
teoksista. Montenegro-kirja lähetetään sen saajalle ilmestyttyään.

Valitse oikea vaihtoehto tai vaihtoehdot

1. Balkan on
a) niemimaa b) valtioliitto c) vuoristo d) sotilasliitto

2. Balkan ei rajoitu
a) Mustaanmereen b)Adrianmereen c) Punaiseenmereen d) Aigeianmereen

3. Entisistä Jugoslavian osavaltioista ei Balkaniin lasketa kuuluvaksi
a) Sloveniaa b) Kroatiaa c) Serbiaa d) Montenegroa

4. Matkailukohde Dubrovnik on
a) Sloveniassa b) Kroatiassa c) Serbiassa d) Montenegrossa

5. Titon oikea sukunimi oli
a) Braz b) Proz c) Droz d) Graz

6. Nobel-kirjailija Ivo Andricin pääteos liittyy
a) Tonavaan b) Drina-Jokeen c) Marmaranmereen d) Dardanelleihin

7 Sana Montenegro on suomeksi
a) Valkea laakso b) Musta vuori c) Punainen kaupunki d) Vihreä maa

8. Montenegron pääkaupunki on
a) Podgoriza b) Titograd c) Kotor d) Cetinje

9. Mikä seuraavista on kroatialainen keksintö
a) Kravatti b) puhelin c) gramofoni d) Push-up -rintaliivit

10. Makedonian kuuluisinta sotapäällikköä, Aleksanteri suurta opetti
a) Aristoteles b) Platon c) Sokrates d) Demokritos

11. Makedonian kieli on oikeastaan
a) Albanian b) Bulgarian c) Serbokroatian d) kreikan murre

12. Balkaniin katsotaan kuuluvan osia
a) Unkarista b) Sloveniasta c) Romaniasta d) Turkista

13. Olympiakisat on pidetty
a) Kreikassa b) Bosniassa c) Serbiassa d) Kroatiassa

14. Tennistähti Novak Djokovic on
a) serbi b) kroaatti c) albaani d) bulgaari

15. Serbi Maria ¨seripovic voitti Eurovision laulukilpailun vuonna
a) 1987 b) 1997 c) 2002 d) 2007

16. Itsenäiseksi julistautuneen Kosovon asukkaiden enemmistö on
a) albaaneja b) bosnialaisia c) serbejä d) montenegrolaisia

17. Belgradin asukasluku on noin
a) 500000 b) 700000 c) 1 miljoona d) 1,6 miljoonaa

18. Enemmistö serbeistä on
a katolilaisia b) ortodokseja c) protestantteja d) muslimeja

19. Gavrilo Princip ampui Franz Ferdinandin
a) Ateenassa b) Belgradissa c) Sarajevossa d) Dubrovnikissa

20. Balkanin suurin järvi on
a) Skadar b) Skoder c) Skudur d) Skutari

21. Albanian pääkaupunki on
a) Kotor b) Zetor c) Tirana d) Torena

22. PASOK on puolue
a) Kreikassa, b) Makedoniassa c) Turkissa d) Romaniassa

23. Balkanin eteläisin niemimaa on
a) Hellespontos b) Peloponnessos c) Korintos d) Spartacus

24. Dodekanesia on
a ) Saarijono b) niemimaa c) maakunta d) vuoristo

25. Tarusankari Odysseuksen kotisaari oli
a) Rhodos b) Korfu c) Lesbos d) Ithaka

26. Apostoli Paavali kirjoitti kirjeen
a) ateenalaisille b) Pireuslaisille c) Korinttolaisille d)
Tessalonikalaisille (Thessaloniki)

27. Menestysiskelmä Ei koskaan sunnuntaisin on elokuvasta
a) Pireuksen lapset b) Zorban tanssi c) Päivien kimallus d) Hyvät, pahat ja
rumat

28. Bulgarian pääkaupungin nimi on suomeksi
a) hyvyys b) rakkaus c) viisaus d) kauneus

29. Bulgarian viimeinen tsaari toimi puoli vuosisataa myöhemmin maan
a) kuninkaana b) presidenttinä c) Suomen suurlähettiläänä d) pääministerinä

30. Traakian alue on
a) Kreikassa b) Bulgariassa c) Turkissa d) Kyproksella

perjantai 4. maaliskuuta 2016

MARIE ANTOINETTEKO NÄKÖVAMMAINEN?


On tullut tuossa pikku hiljaa kerätyksi luetteloa historian näkövammaisista.
Kuuluisien "meikäläisten" määrä riippuu kelpoisuuskriteereistä. Kysymys
kuuluu: kuinka vaikea näkörajoite katsotaan vammaksi ja toinen: kauanko
henkilö huonosta näöstään joutui kärsimään. Joko muutaman kuukauden tai
vuoden sokeana ollut pitää laskea mukaan? Jos, niin silloin sellaiset
persoonat kuin Edith Piaf, K. A. Fagerholm ja Apostoli Paavali tulevat
kysymykseen. Selkeästi sokeita olivat esim. Jorge Luis Borges, Vasili
Suiski, Vasili Sokea, sekä viikinkipäällikkö, Norjan kuningas Maunu Sokea.

Enpä ollut tiennyt, vaikka Ranskan historiaan mielestäni laajasti perehtynyt
olen, että myös bilettäjäprinsessalla, sittemmin kuningattarella, Marie
Antoinettella oli näkövika. Helena Petäjistö viittaa tähän parikin kertaa
Pariisista, Versaillesista ja La Givernystä kirjoittamassaan kirjassa.
Toinen maininta on tosin poimittu Axel von Fersenin suusta. Kuningatarta
intohimoisesti rakastanut ja tämän pakoyrityksenkin suunnitellut kreivi
puolusti sydänkäpyään, kun tätä moitittiin pinnalliseksi hepsankeikaksi.
Sitähän itävallatar ehkä aivan viimeisiä vuosiaan lukuun ottamatta oli,
mutta hänen lukemattomuutensa saattoi johtua näköviasta.

Tietääkö joku (esim. Eija-Liisa) asiasta enemmän? Kuinkahan paha tuo
Antoinetten näkövika oli? Ainakin hän vietäessä teloitettavaksi astui
pyövelin varpaille ja pyysi anteeksi. Johtuiko kömpelö kulku huonosta näöstä
vai väsymyksen ja kiihtymyksen kombinatiosta kohtalon hetkellä?

Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi