torstai 26. helmikuuta 2015

HUNAJAKAHVI



Alkaneen aamun huomattavin elämykseni on ollut kokeilu kahvilla ja
hunajalla. Hunajateetä juodaan aivan yleisesti, mutten muista tavanneeni
ketään kahvinsa samalla aineella makeuttavaa herkkusuuta. Tässä on nyt yksi.
Jos jokin, niin tämä gurmet-koe onnistui. Se on (minun tapauksessani) yhtä
yksinkertainen kuin tekijänsä: kukkurainen ruokalusikallinen mehiläisten
keräämää nektaria isoon kahvikuppiin. Sekoitus samalla lusikallla. Minun
joulupukin tuoma kuppini vetää 3,6 dl nestettä.

Ensimmäinen kupillinen sai toimia Aurajuuston ja Koskenlaskijan,
jälkimmäinen Kreivi-juuston kyytipoikana. Juodessa ajattelin, että kun ei
sokea voi nauttia nais- luonnon- eikä taidekauneudesta, on hänellä lupa
hamuta elämyksiä suullaan. Hunajakahvi kera juustojen korvasi minulle monta
menetettyä taulua, maisemaa ja
naisen lantion pyöreää kaarta.
Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

EI PÖLLÖJÄ MUTTA LOKKEJA

EI PÖLLÖJÄ MUTTA LOKKEJA

Hyvät eväät olivat viimeöisen pöllöretkemme parasta antia. Sää suosi kyllä:
täysi tyven, lämpötila nollan kieppeillä eikä edes satanut. Kuitenkin
retkestä puuttui sen ydin ja tarkoitus: pöllöt. Yhtään ei kuultu, vaikka
Ahlaisten metsät melko tarkkaan kuunneltiin.

Lintujakin on sitten luvassa ylihuomenna tiistaina. On näet varmaa, että
lokkeja, sorsia ja koskeloita vilisee Reposaaren edustalla. Sinne
pyyhällämme, maukkaan kala-aterian Merimestassa nautitsemme ja lokkeja
laskeksimme. On se mukavaa asua rannikolla.



Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

perjantai 20. helmikuuta 2015

SUOSTUMMEKO SYLKYKUPEIKSI?



Sokeiden ja vaikeasti heikkonäköisten asema huononee paljon, kun
Raha-automaattiyhdistys leikkasi keskusliitollemme myönnettyä avustusta.
Sokeiden harjansitojien ja korinpunojien tuki loppunee kokonaan ja liitosta
pitää vähentää 50 ihmistyövuoden verran väkeä. Palvelut heikkenevät ja
satojen käsityöläisten ammatinharjoitus käy kannattamattomaksi.

Asiaan otti kantaa näkövammaisten keskustelupalstoilla museoamanuenssi, FT
Kari Huuskonen, itsekin sokea mies. Kommentoin hänelle näin:



Amanuenssimme arvokkaista ajatuksista kannattaa ottaa yleisvaarin.
Suunnilleen hänen analysoimaansa tapaan on kehitys kehittynyt niin liitossa
kuin suomalaisessa yhteiskunnassa laajemminkin sodanjälkeisinä aikoina.
Ponnisteltuamme valtavin uhrauksin ylös 40-luvun kuristuksesta aloimmekin,
kiitos esim. meille edullisen idänkaupan nopeasti vaurastua. Harpottuaan
seitsemän peninkulman saappain kohti hyvinvointia Suomi äkkiä olikin yksi
maailman rikkaimpia maita, valtio, jonka oli mahdollista tarjota
kansalaisilleen perusturvan lisäksi vähän ylimääräistäkin. Pohjoismaiset
(lähellä sosiaalidemokratiaa olevat) päättäjät taas huolehtivat, että näin
tuo turva tosiaan toteutui eikä vauraus kasaantunut harvojen käsiin.

Tässä aluksi auvoisassa mutta historiallisten murrosten takia luhistuneessa
pilvilinnassa me elelimme 90-luvun lamaan asti. Siitä vielä päästiin läpi
kolhuin, mutta tämä nykyinen pitkä ja puuduttamalla näivettävä prosessi
näyttää olevan jo liikaa. Samalla asenneympäristö on muuttunut sosiaalisesta
liberalistiseksi, yhteisen vastuun tilalle on astunut yksilöllisten
voittojen tavoittelu, eräänlainen pudotuspeli, jossa sosiaalidarwinismin
periaate elää kirkkaana: vahvin, kaunein ja onnekkain pärjää = Winner takes
it all.

Yhtenä pienenä edunsaajana ja -tavoittelijana tässä prosessissa on ollut
meidän näkövammaisten yhteisömme. Pelattiin taitavasti niillä pelimerkeillä,
jotka 60- ja 70-luvun sosiaalipolitiikka käteen antoi. Koska ei silloinkaan
omistettu kristallipalloa, ei osattu katsoa kortteja, jotka kädessämme ovat
nyt. Jos syytämme Eero Häkkisiä, Pekka Mäkelöitä, Urpo Kuotoloita ja Pentti
Kivelöitä liikojen rohmunnasta, emme noudata kohtuutta. Isät tekivät heidän
aikanaan vallineiden olojen mahdollistamia ratkaisuja. Sokeidenja vaikeasti
heikkonäköisten elämä on tänään luksusta verrattuna näkövammaisten
isovanhempiemme elämään. Kermat kakkuun on vielä hoitanut tietotekninen
vallankumous niin ongelmallinen kuin se yksityiskohdiltaan vammaisille
toisaalta on.

Kari-tohtorin kysymykseen, vaadimmeko turhan äänekkäästi ja saimmeko liikaa,
vastaan, että emme. On lattiamatoksi ja sylkykupiksi johtavaa
myöntyväisyyspolitiikkaa suostua siihen, että meitä nyt rangaistaan
vanhoistamme. Rahaa ei tosin liene jaettavaksi yhtä paljon kuin ennen, mutta
kyllä sitä yhä aika paljon on. Kyse on enemmänkin tavasta, jolla rahat
jaetaan. Nämä ovat aina poliittisia päätöksiä. Ne voidanan joko niellä
purematta lusikka kauniissa kädessä tai kyseenalaistaa tasa-arvon ja
inhimillisyyden argumentein. Minä suosin jälkimmäistä linjaa. Siksi
kaikenlaiset protestit, adressit, järkevä polemiikki ja taistelu oikeuksien
puolesta on suotavaa. Ei se merkitse tosiasioiden kieltämistä, sillä
tosiasiat ovat venyvä käsite. Riippuu määrittäjästä, mihin rajat vedetään.
RAY:n totuus, markkinavoimien totuus ja vammaisen ihmisen todellisuus ovat
melko kaukana toisistaan. On siis kapinan, ei itsetutkistelun aika. Ikäviä
leikkauksia joudutaan tekemään ja kipeältä, liki tuskalliselta tuntuu, mutta
taistelua paremman yhteiskunnan puolesta perusturvan purkajien tavoitteita
vastaan ei saa lopettaa.

Sähköposti: kirja.hannes@gmail.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

maanantai 16. helmikuuta 2015

Anki, Bosse ja Robert: Saanko ruusut sulle jättää +Lyrics



Anki, Bosse ja Robert: Saanko ruusut sulle jättää +Lyrics / Yksi trion kaihoisimmista kappaleista. Albumilta Nellyn palmikko (1996), raita 16. Ruusukuvat omia.
00:02:31
Lisätty 27.3.2010
4 392 näkymää

Mietin, mikä olisi sopiva laulu kiitokseksi kaikille Tiiratorpan isäntää
ystävänpäivänä muistaneille. Sen pitäisi miellyttää Annea, Ritua,Katjaa,
Mariannea ja Satumariaa sekäpariskuntaa Juha ja Päivi Haavisto. Laulun
tulisi kertoa jotain heidän ystävästään Hanneksesta. Jos vaihdamme miekan
sanan miekkaan, on laulu tämä:


Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

perjantai 13. helmikuuta 2015

VAIMO SYLISSÄ - TÄHTIKIN MELKEIN



Pyydettiin muistelemaan jotain mieleen painunutta konserttia tai
teatteriesitystä. Muistelin molempia. Siis näin:

Pirjo näki Wienin Pyhän Tapanin kirkon ovessa ilmoituksen, että klo 10
alkavassa jumalanpalveluksessa esiintyy Wiener Sängerknaben. - Tuonne,
sanoin minä ja aloin raahata vaimoani kohti kirkon sakastia. Kello kipitti
yli yhdeksää. Sakastin ovesta tuntui valuvan sisään ihmisvirta, joten
ilmeisesti siellä myytiin lippuja maailmankuulun poikakuoron tähdittämään
tilaisuuteen. Näin olikin. Jonon hänniltä ehti lippupisteeseen vartissa. -
Nur Eine Karte haben wir jetzt, sanoi vanha mies paksulla Ala-Itävallan
aksentilla.

Siis yksi lippu jäljellä; mitä tehdään? Oli pikapalaverin aika. Sen
käytyämme ostimme tuon viimeisen lipun. Silloin vielä 56-kiloinen Pirjohan
voisi istua sylissäni konsertin ajan. Ei se varmaan paljon päälle tuntia
kestäisi.

Jumalanpalvelus kesti kaksi tuntia ja risat. Sängerknaben lauloi muutaman
laulun ja johti virrenveisuuta. Siinä puolen tunnin vaiheilla minä aloin
olla perin juurin kyllästynyt sylissäpitoon. Reidet puutuivat pahimmin.
Tilanne oli käydä sietämättömäksi, kunnes nuori pariskunta äkkiä poistui
kirkosta. Lienevätkö olleet tyytymättömiä tarjontaan. Amerikkalaisilta
vaikuttivat. Me saimme heiltä vapautuneet paikat.

En tainnut viisastua vahingosta, sillä sama tilanne oli vähällä toistua pian
wieniläistapauksen jälkeen Tampereen kirkkopäivillä. Ohjelmaan kuului mm.
näytelmä: Paavi on kaapattu. Häntä kaappaamaan ilmaantui lippuluukulle pari
minuuttia ennen alkua kaksi toimittajaa: Hanna Ekola ja H. Tiira. Hanna teki
juttua evankeliumiyhdistyksen lehdelle, minä sanomalehti
Keski-Pohjanmaalle. - Vain yksi lippu jäljellä, meille sanottiin. Taas
pikaneuvottelun paikka. Tälläkin kertaa sylini olisi kelvannut, mutta Hanna
sanoi: nää on sentään kirkkopäivät. Niin kauniina tuleva iskelmätähti
ehdotustani sentään piti, että joimme pullakahvit näytelmän jälkeen. Vain
minä olin kaapannut paavin.

Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

maanantai 9. helmikuuta 2015

EPÄILEN PUHEITA KESTÄBVYYSVAJEESTA



Kestävyysvajetta ei näin rikkaassa maassa ole. Pystymme kevyesti maksamaan
koko ulkomaisen velan, jolla Herrojen EVA, EK, porvaripoliitikot ja näiden
omistama media meitä pelottelevat. Vakuusrahastot ovat vankat ja valtion
omaisuus yhä suuri. Kansainvälisiä velkoja ei vain ole tapanakaan maksaa
kerta heitolla, vain lyhennellä ja siihen meillä on varaa vielä runsaammin.
Luottoluokitus, joka keppihevosenaan suurpääoma vaatii etuja itselleen ja
pois sosiaaliturvasta, on yhä varsin korkea.

Ongelmat ovatkin maan sisällä. Harjoitettu politiikka ja globalisoitunut
kapitalismi leventävät tuloeroja myös Suomessa. Suoranaista köyhyyttä
esiintyy pitkästä aikaa, kun taas Kaivopuistossa, Westendissä ja
Munkkiniemessä eletään loisteliasta luxus-elämää. Rikkaimmat suomalaiset
pakenevat tosin veroja ulkomaille. Sielläkin he puhuvat palkkajoustojen
puolesta ja teettävät pätkätöitä hallitsemissaan firmoissa. Köyhän arki on
valovuosien päässä näiden kultapossukerholaisten elämäntavasta.
Porvaripoliitikon kannattaa vaalien alla valehdella puolustavansa
pienituloista ja niiden jälkeen suosia suurituloista.

Myönnän, että monet puolueeni sosialidemokraattien edustajat ovat lähteneet
tavoittelemaan pääomapiirien suosiota noustakseen ehkä itse sekä ylös vallan
portaita että jäseniksi kultapossukerhoon. Koska puolueessa on sentään
jäljellä vielä paljon vanhaa työväenhenkeä ja rehellisesti vasemmistolaisia
vaikuttajia, en ole vaihtanut kirjojani vasemmistoliittoon. Harkinnut asiaa
toki olen. Ensin Jutta Urpilaisen ja nyt Antti Rinteen torjuntataistelu
kokoomuksen kuristuspolitiikkaa vastaan osoittautui niin pontevaksi, että
suunta ansaitsee kaiken tukeni. Erkki Tuomiojan ulko- ja sisäpoliittiset
lausunnot nousevat vahvasta asiantuntemuksesta ja sosiaalisesta
mielenlaadusta. Jos seuraava hallitus voisi suotuisan vaalituloksen
oikeuttamana syntyä demarien, vasemmistoliiton ja perussuomalaisten
pohjalle, olisi se maallemme onneksi ja siunaukseksi. Kuuden tunnin
työaikaan tuskin siinäkään tapauksessa mentäisiin, mutta voitaisi ainakin
kriminalisoida pakolliset kahden, kolmen tunnin työajat.

Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

torstai 5. helmikuuta 2015

PYÖRÄLLÄ PÄÄSTÄÄN

Juttelemme Pirjon kanssa niin paljon, että lähes kaikki lapsuudestammekin on
tullut kerrotuksi vähintään kerran. Yllätyinkin, kun Pirjo totesi tämän
pyörätarinan olevan hänelle ennen kuulematon. Muotoilin sen blogitekstiksi
otsikolla:

PYÖRÄLLÄ PÄÄSTÄÄN

Niin päästään, eikä vähiten sillä uutuuttaan kiillelleellä,
kolmivaihteisella vauhtipelillä, jonka Lions Club Kallio lahjoitti Helsingin
sokeainkoululle armon vuonna 1965. Ihana fillari osoittautui alusta asti
suosituksi, siitä suorastaan tapeltiin. Kukaan ei tullut laatineeksi listaa
ajovuoroista niin, että pyöräilemään pääsi nopsajalkaisin. Ruokailujen
jälkeen, kun meillä oli vapaa-aikaa, tuli kauhea ryntäys alas portaita
kellarikerroksen kautta ulos. Ovelle syntyi suma. Häpeäkseni muistan
omienkin kymmenvuotiaiden yläraajojeni heiluneen käsirysyssä, jonka avulla
suma usein purettiin.

Jos pyörähulluista pitää mainita kajahtanein, tulee Hannes Tiiran nimi
ensimmäisenä mieleen. Viiskyt vuotta ja 60 kiloa sitten oli tuo takapihojen
rasavilli stadinkundi ketterä kuin sähköjänis. Hän liki pitäen lensi alas
portaat poikien käytävästä kellarikerrokseen. Ei jalka moneen rappuun osunut
matkalla pyörän luo.

Itse fillarin kanssa ei koskaan sattunut mitään onnettomuutta, ei, vaikka
vauhtikalloinen hurjimus kiisi sillä täyttä höyryä alas sokkolan kaikki
neljä mäkeä, Saunamäen, johtajanmäen sekä tyttöjen ja poikien lautamäen. On
siinä suojelusenkeli paroilla ollut työtä ja vahtimista kerrakseen. Hikeä
erittäen lienevät läähättäneet aamusta iltaan ja lyykähtäneet ehtoolla
siivet supussa höyhenpatjoilleen.

Mutta missä olivat enkelit päivänä, jona nuoren Tiiran lento alas portaita
päätyi sivuseinään? Pää kopsahti tiilimuuriin, teräväpiikkinen matto repi
pojan ja lattian väliin jääneen käden. Veri lensi sekä ohimoon että
kämmeneen auenneista haavoista. Tähtiä näkyi humisevan pään yllä varmaan
minuutin, kunnes itkunsekainen karjahdus toi paikalle hoitaja Tuula
Möttösen. Koko matkan Aurooran sairaalaan poika oli pyörällä päästään, mutta
sieltä päästyään hän tapasi tassutella pyörän luo huomattavasti hillitymmin.


Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

tiistai 3. helmikuuta 2015

VALTIOT SOTIVAT - USKONNOT EIVÄT



Professori ja tietokirjailija Jaakko Hämeen-Anttila osoittaa kirjassaan
"Islamin miekka" sitovasti, että otsikkoni pitää paikkansa. Edes sotaisana
pidetty islam kristinuskosta puhumattakaan ei lähtökohtaisesti oikeuta
väkivaltaa. Koraanissa on tosin kohtia, joissa annetaan lupa tappaa
vääräuskoiset, mutta tähän liittyy ehtoja. Vääräuskoisten on uhattava
oikeauskoisia, siis muslimeja, jotta oikeus sotia heitä vastaan olisi
velvollisuus. Mikäli uhka väistyy, ei tappaminen tule kysymykseen. Monissa
koraanin suurissa (sanasta suura) korostuu myös Allahin armahtavaisuus.

Radikaalit islamistit ovat käsittäneet islamin lain, sharian, väärin. He
eivät edusta uskontonsa tulkitsijoiden valtavirtaa. Terroristeiksi ryhtyen
nämä ääriryhmät ummistavat silmänsä sodankäyntiä koskevilta rajoitteilta.
Silmitön viha länsimaita kohtaan saa heidät unohtamaan Jumalansa
armahtavaisuuden. Vihollisiksi tulkitaan nekin, jotka eivät sitä
koraaninkaan mukaan ole.

Kristinusko perustuu Uuteen Testamenttiin. Sieltä ei löydy oikeutusta edes
puolustustaistelulle. Siinä missä profeetta Muhammed johti kahtakymmentä
seitsemää taistelua, antoi Jeesus itsensä vapaaehtoiseksi uhriksi, kehottipa
vielä Pietaria panemaan miekan tuppeen. Kristityllä on näin ollen vielä
vähemmän lupa käyttää väkivaltaa kuin muslimilla. Jos hän niin tekee, toimii
hän uskonsa vastaisesti eli ei tottele Jeesusta.

Uskontojen nimissä on kyllä taisteltu maailman sivu. Syyt sotiin ja niiden
päämäärät ovat pohjimmiltaan olleet kaikkea muuta kuin uskonnolliset.
Sotivia osapuolia ovat olleet valtiot tavoitteenaan laajeta ja rikastua.
Halu levittää uskontoa on hyvä tekosyy. Sen varjolla oikeutetaan tekoja,
joita itse uskonto ei oikeuttaisi. Ateistiset valtiot joutuvat keksimään
valtapyrkimyksilleen muita perusteita. Stalinin Neuvostoliitolle se oli
aate, Hitlerille juutalaisviha ja pyrkimys järjestää saksalaisille
elintilaa. Maon ateistinen Kiinakin oli hyvin aggressiivinen valtio. Siellä
tapatettiin kymmeniä miljoonia omia kansalaisia ja sodittiin naapurimaita
vastaan. Näissä tapauksissa ei uskonto ollut edes veruke ellei sitten
ateistityrannien jumalointia pidetä uskontona.


Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi