sunnuntai 29. joulukuuta 2013

SYDÄMENI KUULUU TOISELLE ALUEELLE






Kerrotaan Selim Palmgrenin käskeneen oppilastaan, 21-vuotiasta Georg de
Godzinskyä kehittämään taitojaan enää vain konserttipianistina. 'Teillä on
kaikki konserttipianistin ominaisuudet. Jättäkää mielestä kaikki muu', sanoi
itse sellaisen valinnan tehnyt mestari.


Mutta godepa uskalsi vastustaa Palmgrenia: 'sydämeni kuuluu toiselle
alueelle.' Palmgren pudisti päätään ja laski pianon kannen hiljaa kiinni.


Luin tarinan Arto Terosen ja Jouko Vuolteen kirjasta, jossa kaikki 50
Hietaniemen hautausmaan taiteilijakukkulalla lepäävää vainajaa esitellään.
En malta pidättyä toteamasta, että Selim Palmgrenin pienoiselämäkerta löytyy
myös minun kirjoittamastani tietokirjasta "Porin kasvot." Arto Terosella se
on parempi, minulla pidempi.


Godzinskyllä ei muuten ollut mitään konserttimusiikkia vastaan. Paljon hän
soitti rakasta instrumenttiaan selvästi taidemusiikkiin luettavissa
sävelteoksissa. Taidot toki riittivät, mutta miehen oli vaikea vetää rajaa
hienomman ja muka huonomman musiikin välille. Niin kuin tiedämme, hän
ansioitui ennen muuta viihdemuusikkona. Godella oli pianistin sormet ja
viihdyttäjän sydän.


Olen kirjailijana, kenties ihmisenäkin kaukana taiteilijakukkula -tasosta.
Rohkenen sentään pohtia kysymystä omalta osaltani. Siis minne kuuluu Hannes
Tiiran sydän? Sairaalassa ja nyt toipilaana jää aikaa tällaiseen.


Vastauksiakin olen huomannut löytyneen. Merkittävin niistä on havainto, jota
oikeastaan en halua katsoa syvälle silmiin. Kohta 50 vuotta olen näet
luullut, että minulla on kirjoittajan sydän. Olen jopa sovittanut suuhuni
Pentti Saarikosken ja Valentin Chorellin sanoja kirjoittamisen
välttämättömyydestä. 'Scribere necesse est, vivere non est necesse', mukaili
muinaisia roomalaisia Chorell.


Rauta puhdistuu ja totuus kirkastuu tulessa. Kun siinä verisin silmin
kipunoiva kipu seuranani ambulanssilla halki lounaisen Suomen matkustin,
missä liikkuivat mietteet? Ei edes mielen nurkkaa hipaissut mahdollisuus
kirjoittaa kokemuksesta myöhemmin.


Tajuisina hetkinä sen sijaan kyselin yhtä ja toista palo- ja
pelastustoimesta. Asiantuntijoitahan oli sopivasti paikalla. Sitä paitsi
poimin sanoja heidän vastauksistaan. Äkkiä huomasin naurahtaen väänteleväni
ja käänteleväni miesten ilmaisuja uuteen kuosiin. Kerran tietomies, aina
tietomies - kerran sanaseppo, aina sanaseppo. Sieluni maisema alkoi
hahmottua.


Nyt ymmärrän, miksi yhä useampi romaani jää tältä jäpikältä kesken luvun.
Runoja luen hyvin harvoin enkä ole teatterifriikki. Ainoasta
kirjoituskilpailun voitostani on aikaa 43 vuotta. Sittemmin ovat
palkintosijatkin olleet tiukassa ja aina tuottaa luomistyö tekijälleen
tuskaa. Mikään huvi tai nautinto se ei minulle ole, tapa hankkia elatusta ja
rytmittää päivää kylläkin.


Jos tieto- ja sanavisoja tekemällä kohtuullisesti tienaisi, niihin täysin
keskittyisin. Minun täytyi siis kirjoittaa 13 kirjaa ja lyödä sekä päätä
seinään että silmä suihkutelineeseen nähdäkseni, mitä rakastan ja missä olen
todella hyvä. Sektori on kapea eikä kovin arvostettu. Miksi pitäisikään? Ei
ole tärkeää, paljonko rakkaudesta tietoon ja sanoihin maksetaan. Paras
korvaus on tietämisen ja hoksaamisen ilo.



Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

lauantai 28. joulukuuta 2013

PUUKIIPIJÄ JA MUITA LINTUYSTÄVIÄ




Silmää särkee vielä niin paljon, että linturetket täytyy rajoittaa lyhyiksi.
Jos sentään Hanhipuistossa pistäytyisi ja mökin ruokinta-automaatin
täydentäisi. Näissä paikoissa ovat kyllä olleetkin vesitalven isoimmat
lintuilot.

Hanhipuisto on aivan mainio paikka eksoottisine ja vähemmän eksoottisine
puineen sekä pensaineen. Marjaa ym. hedelmää tuntuu pukkaavan yhä. Tiaisten
ja viherpeippojen kanssa antimista kilpailee ainakin neljä punatulkkua ja
mustarastasta. 'Kolme fasaania ja hemponkin siellä tapasimme. Mukavinta on
kyllä kertoilla linnuista lenkkeilijöille, ulkoilijoille ja Kirjurin iloihin
lapset tuoneille perheille. Moni pysähtyy katselemaan lintuja ja
kuuntelemaan minua.

Hömö- ja töyhtötiaiset ovat parin talven tauon jälkeen palanneet Preiviikin
mökkiruokinnalle. Siellä viihtyy myös talvemme hauskin tuttavuus,
lyhytpyrstöinen puukiipijä.

Preiviikinlahden joutsenet, niin kyhmynokkaiset kuin kyhmyttömät, näyttävät
noudattaneen jonkinlaista hajaantumiskäskyä. Eskon edustalla viisi,
Etelärannassa muutama. Mitä lukuja tällaiset ovat pakkastalvien pariin
sataan yltäviin kerääntymiin Verrattuna? Vaikka ei siellä taida juuri nyt
isoja telkkä- eikä koskeloparviakaan esiintyä.

Murehtii Hanski

torstai 26. joulukuuta 2013

HANSKIN JOULUINHOKIT



Paljastetaanpa ne vihdoin, vaikken tosin usko toimenpiteen rakentavuuteen.
Perinteisistä Tonttu Torvinen ja se,joka alkaa "ei itkeä saa, ei meluta saa"
ovat varmaan lastenvihaajien sanoituksia. Enteilevät iso veli
valvoo-yhteiskuntaa, jossa pieninkin rike aikaansaa merkinnän siihen
suureen, mustaan kirjaan, johon yhteiskunnan vihollisten nimet kirjataan.
Tonttu Torvinen on ilmetty KGB:n etsintäupseeri. Karmeita
kasvatusmenetelmiä nuo tuollaiset.

Kaupallisuudessaan läpinäkyvin ja siis äglöin on Marionin laulama Joulupukin
maa. Paljonkohan firma maksaa soittokerrasta? Tekopirteää tyrkytystä
tunnistettavin taka-ajatuksin.

En ole musikaalinen, mutta jopa minä kuulen, kuinka väärin Jari Sillanpää
laulaa tunnetun Adamin joululaulun "Oi jouluyö." Ei sopisi herran ottaa
levytettäväksi noin vaikeaa kappaletta. Hänen kykynsä eivät siihen kerta
kaikkiaan riitä. Jussi Björlingin ja Jose Carrerasin riittävät, mutta se on
toinen tarina.

Uusista lauluista sellainen kuin Oravan joulu on kamala. En ymmärrä, miksi
moista törkyä edes realismia tavoitellen ääniaalloille työnnetään.
Inhorealismi ja maailman julmuus kuuluvat ehkä johonkin mutteivät ainakaan
Kristuksemme synnyinjuhlaan.

Siinä ne viisi. Kyllästynyt olen muutamaan paljonlaulettuun, mutten niitä
oikein inhokeiksi laske. Ehkä lähinnä inhokin rajaa liikkuu epäaidolla
enkelipölyllä kuorutettu Katri-Helenan joulumaa.



Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

keskiviikko 25. joulukuuta 2013

HANSKIN JOULUTERVEHDYS



En oikeastaan saisi istua tässä toivottamassa teille minkäänlaista joulua.
En saisi olla edes kotona. Vain vakavin ehdoin ja reippain reunamerkein
antoi silmälääkäri Ulpu Salmi minulle luvan poistua Turun yliopistollisesta
keskussairaalasta, jossa oikea silmäni kursittiin kasaan toissapäivänä. Se
nimittäin halkesi perjantai-iltana. Olisi kannattanut jättää kumartumatta
liian vauhdikkaasti nostamasta päänpesuainepulloa kylppärin lattialta.
Suihkuteline kas sattui seisomaan vieressä. Sen terävä nurkka osui keskelle
oikeaa silmää aiheuttaen tällin, jonka seurauksia nyt podetaan.

Vaikka silmä vuoti verta, jouduin odottamaan yli kolme tuntia vuoroani
keskussairaalan päivystyspolilla. Lääkärin tarvitsi vain vilkaista silmää
todetakseen, että: "kyllä tämä on kuitti. Ambulanssilla Tyksiin ja
särkylääkkeet mukaan."

Matka halki lounaisen Suomen oli minulle ensimmäinen ambulanssilla. Eivät
sentään piipaata huudattaneet, mutta Turussa pääsin heti osastolle. Leikkaus
lauantaina kesti tunnin ja onnistui. Sain vielä pitää molemmat silmäni,
sokeat tosin mutta silti rakkaat.

Joulunalusviikko osoittautui sikäli erikoiseksi, että kun minua ei oltu
viime maanantaihin mennessä nukutettu lähes 50 vuoteen, nyt nukutettiin sekä
silloin että lauantaina. Maanantaihan oli tuo ympärileikkauspäivä. Sen
yhteydessä hengitysputki vaurioitti kitalakea ja nielurisoja. Emme tee
hoitovirheilmoitusta tuosta, mutta kolmen tunnin odotusta silmä veressä
tullaan kyllä käsittelemään sellaisena. Porin lääkäri ja Pihlavan
kirkkoherra kehottivat täyttämään paperin.

Joulu on minulle nyt tätä. Toivottavasti se on sinulle jotain aivan muuta.
Sairaalassa tosin kuulee tapauksia ja kertomuksia paljon paljon
surullisemmasta. Tänä aamuna sinne tuotiin taksilla yksivuotias tyttövauva,
jolla on leukemia. Taksissa, jolla palasin Poriin lepäsi paareilla Vaasaan
matkustava 8-vuotias aivokasvainpoika. Laskekoon Joulun lapsi hellän kätensä
heidän päälleen. Voi kun tuo käsi tahtoisi parantaa heidätkin. Beetlehemin
vauvasta itsestään tuli kipujen mies ja sairauden tuttava.

Kirjoitin joulutervehdyksen kaikille blogini lukijoille mutta erityisesti
teille, jotka joulukortein, tekstiviestein ja sähköpostilla minulle
monenlaista hyvää toivotitte. Ymmärrättehän, etten tässä tilanteessa
jaksanut enkä aika ajoin edes voinut muistaa kutakin erikseen. Uskallan
hemmotella itseäni kirjoittamalla mahdollisimman vähän. Lienen leponi
ansainnut, koska tällaisia hiljentämään pakottavia tapahtumia minulle
annettiin. Nekin saattavat osoittautua joululahjoiksi taivaasta.

lauantai 21. joulukuuta 2013

MUN ON VAIKEE LAINAT

Heli Laaksonen korjatkoon, jos otsikko ei mennyt oikein Laitilan murteella.
Tuon tapainen murhe kas ahdisti iäkästä, pastorin luokseen kutsunutta naista
siellä Laitilassa.
Pastori olin minä, kanakaupungin murretta osaamaton nuorimies. Niinpä
rupesin kaivamaan lompakkoa taskusta. Talo tosin vaikutti komean puoleiselta
eikä tarjoilussa ollut valittamista. Hiukan ihmettelinkin mummon rahapulaa
siinä omia lainanantovalmiuksiani punnitessa.
Seteli ei ehtinyt irrota kädestäni, kun kiikkutuolista kuului: Eiku mä
tarkotan niälemist. Vakkasuomalaiset siis nielevät lainaamalla. Ovat nämä
murteet hauskoja.
Väärinkäsitykseni muistui mieleen näiden omien nielemiskipujen keskellä.
Olivat mokomat laittaneet hengitysputken narkoosissa ollessani siten, että
se haavautti kitalaen ja -risat. Nyt särky heijastelee hampaisiin asti. Alan
hieman paremmin ymmärtää, millaisia Laitilan mummon kärsimykset olivat.
Toivottavasti hän sai niihin avun kauan,ennen kuin astui sen rajan yli,
jonka tuolla puolella "kipu, sairaus tuskaa ei tuota. Olen saapunut Jumalan
luo."
Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

torstai 19. joulukuuta 2013

RUOKAISA KANAKEITTO FLUNSSAPORILAALLE


- Kun sairastat, sinun pitää syödä paljon.
Noin sanoi räväköistä sivalluksistaan tunnettu Martta Lyydia Vihinen, 
vaimoni porilaissyntyinen mummi. Hänelle on toivomuksensa mukaisesti pidetty 
hauskat hautajaiset kauan sitten. Pojantytär sen sijaan elää ja voi hyvin.

Kipakan puoleisesta jouluflunssasta kärsivän miehen hyvinvoinnin se 
pojantytär kokee palauttaa kokkaamalla komeita keittoja. Kitalaen 
ja -risojen kovista kivuista huolimatta ruoka kyllä maistuu. Reikäleipää ei 
toki pysty nielemään mutta sopat putoavat. Antaisin suloisen suukon 
varsinkin ruokaisasta kanakeitosta, ellei tartuntavaara sellaisesta 
palkinnosta enenisi. Käytetään suuta tässä vaiheessa vain syöntiin ja 
sanaisiin kiitoksiin.

Ruokaisa kanakeitto on helppo valmistaa. Pohjana on pussisoppana myytävä 
ranskalainen sipulikeitto. Pirjo heittää siihen pannulla paistetun 
broilerinrinnan palasia, riisiä ja tilkan kermaa. Kahden hengen annoksen 
sallitaan kiehua varttitunti kattilassa. Annos koristellaan 
persiljasilpulla ja/tai rucola-salaatilla. Ai jep, että on hyvvöö. Kelpaa 
täällä Tiiranpojan sairastaa.

Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi 

tiistai 17. joulukuuta 2013

JOULU JOUTUU JO LINNUILLEKKIN

Lintuväen jouluhartaus 2012


Enpä tässä tänään enempää blogistella jaksa kuin sen, mikä on aivan
välttämätöntä. Kovilla särkylääkkeillä näet eilisen leikkauksen jälkeen
oloa siedetään, vaikka kipeä kitalaki ennustaa flunssankin alkavan.
Toivottavasti vaivat menevät ohi, ennen kuin vuoden tärkein hartauspuheeni
tulee ajankohtaiseksi.Lintuväen jouluhartaudessa otan esiin rikotut tornit
ja sydämet.

Kuten allaolevasta ilmoituksesta ilmenee, on paikka perinteiseen tapaan
Etelärannan lintutorni. Käydessämme toissapäivänä Kirjurinluodon kupeessa
olevassa hanhipuistossa valtasi mielen kyllä ajatus pitää hartaus jonakin
vuonna siellä. Hanhipuisto on talvella loistava lintupaikka. Eksoottiset
puut keräävät oksilleen vielä marjalintujakin. Sunnuntaina tapasimme kolme
punatulkkua, kaksi mustarastasta, kolme fasaania ja hempon.

Kun toisaalta on luvattu ihanasti mustaa joulua, pysynee Preiviikinlahti
osin jäättömänä. Se tietää monenlaisten vesilintujen mahdollisuutta.

Tässä se ilmoitus

Ja tapahtuu niinä päivinä, että lintuväen joulukirkko pidetään koko tämän
vuosituhannen jatkuneen perinteen mukaisesti Etelärannan tornissa
joulupäivänä 25. 12. klo 15. Ohjelmassa puhe, lauluja, lintujen katselua ja
kuuntelua sekä lämmin juoma. Tarjoamme kahvia, mehua, pipareita ja
karamelleja. Ellei sää suosi, tepastelemme tornin alle.

Jos tarvitset kyydin hartauteen, ota yhteys jompaankumpaan Tiiraan. Hannes:
050 4628622, Pirjo: 0400 309731.

Tervetuloa siksikin, että parhaana vuonna havaittiin hartauden merkeissä 11
lajia. Hauskimmat tähän mennessä merikotka ja pyrstötiainen. Saadaanko nyt
alli? Ehkä naurulokki, tukkasotka...? No, jospa sydämiin syntyisi kevät.

Lämpimästi tervetuloa

pastorit Hannes ja Pirjo Tiira
Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

lauantai 14. joulukuuta 2013

APURAHA




Olen tähän asti ujostellut käyttää titteliä 'tietokirjailija.' Ensimmäinen
kirjani tosin julkaistiin, hui kauhistus, onko siitä jo 31 vuotta; on, siis
31 allakankiertoa sitten. Tuorein, se Yyteri - dyynien kaunotar - on
lajissaan jo kolmastoista. Neljättätoista kirjoitan. Ja jotta vaikuttaisin
ansioluettelolta, mainitsen olleeni Suomen tietokirjailijat ry:n jäsenkin
parikymmentä vuotta.

Mutta silti. Kirjanihan ovat viittä lukuun ottamatta olleet omakustanteita.
Kolmestatoista kahdeksan on lähinnä kotiseutukirjoja. En jostain syystä
pääse valtakunnalliselle saati yleismaailmalliselle tasolle. Teon alla oleva
opus painii maakuntasarjassa niin ikään, joskin yhteydet Gotlannin ja
Hansa-liiton kautta Eurooppaan haukkaavat siitä melkoisen kimpaleen, ovatpa
lähellä sen ydintäkin, minkä yritän osoittaa.

Jotenkin sitä ei osaa arvostaa omaa kirjoitteluaan, ennen kuin siitä saa
julkista tunnustusta. Lehtiarvostelut ovat olleet voittopuolisesti hyviä ja
paria poikkeusta lukuun ottamatta myynti kohtalaista. Kun toisaalta lukee
"oikeiden" tietokirjailijoiden teoksia, alkaa oma teksti kuulostaa kovin
alkeelliselta. Rento tyylini näyttää naurettavalta todelliseen tutkimukseen
perustuvien arvoteosten rinnalla. Olisi megalomaanista isottelua ja
pahanhajuista leuhkintaa sanoa olevansa tietokirjailija.

Eilisestä lähtien taidan sentään uskaltaa. Nyt tuo virallinen tunnustus on
näet tullut. Suomen tietokirjailijat myönsi minulle apurahan. Nuo 4000 €
merkitsevät saajalleen henkisesti enemmän kuin taloudellisesti. Enempää en
ollut anonut. Nyt minun vain pitää kasvaa osoitetun luottamuksen arvoiseksi.
Tapoja tehdä niin on yksi ainoa: kirjoittaa paljon parempi kirja kuin ovat
tähän mennessä väsäämäni olleet.



Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

torstai 12. joulukuuta 2013

TONTTUJA JA TOHTOREITA






Pumppuni pompahti sekä ilosta että pelosta yli pallean, kun puheenjohtaja
Esko Jantunen otti Satakunnan näkövammaiset ry:n juhlassa esiin tärkeän
asian. Tietotekniikka on merkinnyt vallankumousta näkövammaisten
tiedonsaannissa. Edellytyksemme lukea lehtiä, osallistua yleiseen
keskusteluun ja vaikkapa viestitellä toinen toisillemme ovat parantuneet sen
myötä räjähdysmäisesti. Tiedon ja osallisuuden kentillä olemme astuneet
jättiharppauksen kohti tasa-arvoa.

Nämä yleisesti tunnetut seikat eivät olleet Jantusen puheen ydin. Monen
kuulijansa suureksi tyydytykseksi hän kiinnitti huomion harvemmin huomattuun
seikkaan: tietotekniikan vammaisille tuomiin uhkiin. Kehitys kehittyy alalla
sellaista vauhtia, että käyttöömme kelpaavat sovellukset laahaavat aina vain
kauempana perässä. Ei kerta kaikkiaan keretä luoda systeemejä, joiden avulla
esim. sokeat hyötyisivät uusista innovaatioista. Ja kun näillä
innovaatioilla on taipumus muodostua vallitseviksi vanhat menetelmät
syrjäyttäen, tulee taitavakin vammainen heitetyksi rannalle tiedon virrasta.

Entäs sitten vähemmän tekninen tapaus? Harva sokea on luontainen atk-ihme,
insinööri ei juuri kukaan. Pienen pieni tekniikkataiturien joukko pysyy kuta
kuinkin kehityksen tasalla, valtavaa enemmistöä eivät tietokoneiden eivätkä
kännyköiden uudet ominaisuudet kiinnosta pätkääkään. Joko heiltä puuttuu
edellytykset oppia uutta tai mielenkiinto kohdistuu aivan erilaisiin
asioihin. Esim. meikäläinen ahmii kaiken tiedon luonnosta ja historiasta.
Työni ja harrastukseni ovat kaukana tekniikasta. Opiskelen sitä vain sen
verran, että juuri ja juuri pystyn pyörimään ajan rattaissa. Homma on
minulle mitä kuivimmasta taikinasta leivottua pakkopullaa.

Enemmän kuin me viitsimättömät minua huolettavat ne, joilla ei
viitsiessäänkään olisi edellytyksiä oppia uusia konsteja. Kuilu tämän
valtaenemmistön ja iphone-sukupolven nerojen välillä kasvaa kasvamistaan.
Atk-osaajat ovat aikamme todellisia supersokkoja. Jos omat järjestömme ja
laitoksemme alkavat toimia heidän eivätkä jäsenten enemmistön ehdoilla,
ollaan valittu väärä tie. Näkövammaisten ja lukurajoitteisten kirjasto on
tuolle linjalle jo mennyt. Monet sen edellyttämät toiminnot ovat kovin
vaikeita. Tämä aiheuttaa osattomuutta. Me huonommat saamme vain kateellisina
seurata, kuinka lahjakkaiden palvelut paranevat.



Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi